Olen asunut jo yli kuukauden ystävieni kanssa. Yksinäisyyttä, eikä yksityisyyttä paljoa enää ole, mutta se sopii minulle. Josku täällä elo on kuin lentämistä, joskus taas on pakko lähteä jonnekkin, ettei tartuta muihin kaikkea sitä huonoa tuulta, joka lähtee pienistä jutuista, mutta monta pientä juttua paisuu yhdeksi isoksi. Menneisyyttä en jaksa alkaa kelaamaan, elän mielumin nyt. Täällä on huomannut sen, että jos yhdellä ihmisellä on ongelma, niin kaikilla on. Kaikki on erillään, mutta kuitenkin niin yhdessä.

Eilen tuoksui kesä. Muistajo tuli mieleen, ja varsinkin eräs henkilö. Tänään hän soitti, että olisi nyt raahessa, ja meillä ois mahdollisuus nähdä. Se saikin minut miettimään sattumaa. Taas. Tiede selittää sen niin, että monia asioita tapahtuu, ja pakko niistä joidenkin on yhdistyttävä kummallisesti. Kaikki varmaan tietää, minunkin juuri selittämän tilanteen; mietit jotain ihmistä, ja hän kävelee vastaan. Olen jo kauan lukenut James Redfieldin kirjaa "yhdeksän oivalluksen tie", jossa asiasta puhutaan näin: "Me koemme arvoituksellisia yhteensattumia, ja vaikka emme vielä ymmärräkkään niitä, tiedämme, että ne ovat todellisia. Me aistimme jälleen, kuten aikoinaan lapsina, että elämässä on toinenkin puoli, jota emme ole vielä löytäneet, että kulissien takana on käynnissä jokin toinen tapahtumasarja." Kirja kertoo ihmisen henkisestä muodonmuutoksesta. Hidasta lukea, koska täytyy ajatella niin paljon, mutta voin kai suositella.

Teki äsken mieli lähteä rantaan lukemaan, mutta en ole, niin kuin se poika punaviinin kanssa. Harmi.

Olen yrittäny vältellä sitä turhaa alkoholin juomista, joka saa vaan olon fyysisesti paskemmaksi. Aamuisin herätessä masentaa, vaikkei tiedä miksi. Ehkä edellinen ilta, ei tuonut sitä, mitä odotti.  Kesä tulee. Ahdistaa ajan kuluminen, vaikka eipä sitä varmaan olisi valmiimpi tulevaan, kuin nyt, vaikka enemmän aikaa olisikin.