Äiti näytti taannoin juttua lehdestä, jossa kerrottiin kummatin päiväkodista, ja avoimien ovien viikosta. Tuo päiväkoti on mulle muistoja täynnä. Muistan siitä enemmän, kuin eilisestä, jos nämä tiivistettäisiin samaan mittakaavaan. Tänään Juulian ja Natalian kanssa sitten päätettiin käydä siellä yli kymmenen vuoden jälkeen. Samat tädit tuli heti vastaan iloisesti, ja ei puhettakaan, että olisi tarvinnut esitellä itsensä. Paikalla oli vuosien takaiset ryhmäkuvat, kuvia ihmisistä ja esityksistä. Mulle tuli aivan hirvee ikävä tuota aikaa. Olin siellä päiväkodissa jossain transsissa ja muistoja tuli koko ajan mieleen, kuin ois elänyt sitä aikaa juuri silloin. Kun sitten pyöräiltiin pois tajusin, että huomenna en menekkään taas lapsena päiväkotiin. Kaikki ihmiset ovat kasveneet. En pääse taas huolettomaan aikaan, jota elin lapsena. Minun täytyisiä huomenna pestä pyykkiä, käydä työkkärissä, tuskastella raha-asioita, ja katsoa kuinka ympäröiviäni ihmisiä kalvaa ahdistus huomisesta, kuin myös minua. Oliko lapsena yhtä huoletonta, kuin se nyt tuntuu, vai vaihtuvatko vain mittakaavat. Pieni pää saattaa täyttyä ahdistuksesta, kun Villen isosisko ja -veli tulevatkin koulun jälkeen päiväkotiin eikä Ville leiki kanssani, tai jos pulkkamäessä kaadetaan jäälle. Nämä asiat unohtuvat nopeasti, eikä lapsi osaa käsitellä masennusta masennuksena. Hetken itku ja uuteen nousuun. Kuinka nämä ihanat mielet eivät edes harkitse heti itsensä tappamista, kun ongelma sattuu kohdalle. Olisi hienoa jos tarjottaisiin mahdollisuus aikuisten päiväkotiin, kun ei tiedä mitä tehdä. Kaikki huolet vaan helvettiin ja oravien perässä juoksemaan!

Oon tässä yrittäny keksiä viime päivinä mahdollisimman paljon tekemistä, ettei tarvis aina päihtyä. Ollut Juulialla ja Heikillä ja Natalialla, käynyt mummulla, herännyt ja liikkununt. Turhauttaa nuo vaihtoehdot mitä nään vaan ulkomaailmassa. Kaikki on jotenki liian normaalia ja valheellista. Ihmiset puhumassa ihmisistä, joita eivät tunne, kävelemässä paikkoihin joihin eivät halua mennä, sellaisessa ilmassa jossa eivät halua olla. Jos joku käyttäytyy kaavasta poiketen, on heti tuomion alla. Ihmisiä liikuttaa tietyt aikarutiinit, mutta ei kaikilla tarvi olla samat.

Tänne on joku aika kun on viimeksi tullut päivitettyä. Asunto on vaihtunut kerrostaloon, mutta silti mukava paikka. Perus valittajamummo naapurissa, mutta huumorilla ollaan siihen suhtauduttu. Kämppiksenä lähti asemakadulta mukaan aino, ja tietyistä piireistä tuttu Kira. Yks mun käyttäytymistä muuttanut seurustelusuhde tapahtui myös tuossa keväällä. Nyt se alkaa kai sitten kostautumaan. Saatan mennä epävarmaksi, jos joku ei oo niin avoin ku Heikki. Heikki opetti mulle olemaan melko aivoin fiiliksistä, kun mitään ei tarvinu pelätä, niin nyt oon sellanen avoin kirja, mutta mitäpä tuosta, ei ainakaan mun maailmaa kaada. Ei voi kukaan oikeestaan satuttaa millään jutuilla, koska paljastelen niitä ite minkä ehdin. Kaikki asiat vaan itestä ulos! Noh, ei tuo asia oo ehkä nuin mustavalkoinen, mutta kuitenki oon tosi avoin.

Kesällä löydettiin uusia tuttavuuksia, muutama sellanen poika, joilla oli vähä heikko asumistilanne, niin ne oli paljon täällä. Ja on semmonen aikasempikin, jolla ei ollu oo es asumistilanteessa mitään vikaa, mutta kiva ku se
on olemassa kuitenkin=) Niistäkin on tullu sellasia tosi hyviä ystäviä. Oon huomannu, että mun on ehkä helpompi puhua poikien kans. Tai sitten on vaan tavannu nää avoimet tapaukset. Mutta paljon ovat hekin antaneet, mun elämälle sisältöä, kun on saanu jakaa juttuja, ja tehä kaikenlaista. Oulussakin on ainakin yks hyvä korvaamaton ystävä vielä, kun puokkari tyhjeni (kiitos Matti!) Todella ihanaan Anskuun olen myös tutustunut, joka suureksi harmiksi muutti saman tien helsinkiin, mutta onneksi ei sentään kuollut. Kyllä sitä vielä näkee, ja yhtä ihana se on joka kerta. Hyviä muistoja ollaan rakennettu.

Loppukevennys:


Aino ja Minä<3

Kun pakkasta on reilusti enemmän, kun kirjoittajalla on vuosia,  oli pakko suunnata ajatus menneen kautta tulevaan, eli kesään. Katselin viime kesän road trip -kuvia, ja tajusin, että en ole missään siitä oikeen kertonut, joten tässäpä reissusta kuvien kera.

Matti ja Antti ajoivat Oulusta noutamaan, minut ja kämppikseni Tanjan kyytiin ja matkaan lähdettiin lidlin ja kalajoen alkon kautta. Tarkoitus oli ajaa ensimmäiseksi illaksi Turkuun.
Löytypä matkalta lollailtavaa. Jenni, Matti ja Tanja.

Mulla oli nimipäivät saapumassa ja Antti osti mulle raimssin sinkun lahjaksi. Antti samastui poikaan heti.
Käytiin auttamassa jonku kirkon pihahuollossa nestemmäisten lannoitteiden avulla. Meni aika myöhään, että päästiin perille (muistaakseni). Chillailtiin Turussa, nukuttiin autossa joen varrella. Oli rentoo herätä ku oli hirvee meininki auton ulkopuolella käynissä, ku kaupunki oli herännyt. Tuolloin oli world jump day ja mää tahtoin hyppiä, niin noustiin sitten hyppimään. Käytiin lähellä divarissa ja ostin sieltä addis black widow:n levyn, jota tuli sitten kuunneltua koko matka (viimesenä päivänä vuorokausi putkeen). Footbagia potkittiin ja mentiin Raisioon potkiin lisää.

Raisiossa. Mää en tuntunu nuita Raisio-poikia oikeen, mutta Antti ja Matti tunsi.
Seuraavaksi mentiin takasi Turkuun Marrulle suihkuun ja jutteleen. Mutta piti lähtee nopsaan menemään Tampereelle, koska feastemillä ja fungus liverillä oli siellä illalla keikka. Niin ja oli myös Creepy Dollsilla. Vastavirroillahan tuli tehtyä ja nähtyä, sekä myös riehuttua. Seuraava aamu tampereella käynnisty poliisien herättämänä. No varsin mukava aamu se oli. Tanja oli vähän hukassa, kyllä se sieltä sitten löyty ja jatkettiin hyväksi havaittua nestelinjaa.

Hyvä tytöt.

Raimssin sinkku sai nimipäivänäni kokea kaikki hänelle säästetyt juhlallisuudet. Tämäkin vain siksi, että tuon singlen kiitosteksteissä Raimssi kiitti McDonald'sia.
Tampereella sekoilun jälkeen heilahdettiin sitten Jyväskylän kautta Kuopioon. Siinä välillä tuli yks lisämatkustaja. Pysähdyttin tuolla välillä kahden liftarin kohdalle. Eka oli menossa toiseen suuntaan. Ja toinen oli Ukrainalainen Pasha, joka ei ollu kyllä menossa Kuopioon, mutta ku se vähä aikaa istu meidän kans autossa niin, kyllä se sitten päätti tulla juomaan kaljaa meidän kans. :) Pasha tykkäs hyvästä musiikista, mutta kommunikointi oli vähä vaikeeta joskus. Kyllä se kalja siihen sitten autto.

Pasha
Kuopiossa Antti ja Tanja vietti yötä autossa, ja minä, Matti ja Pasha lähettiin telttaileen. Mentiin valkeistenlammen jonnekki pusikkon, ja kun aamulla lähdettiin takaisin autolla törmättiin häihin lammella. Se ei oo mitenkään odotettavaa, eikä suositeltavaa. En suosittele.

Pasha diggaa bebaa, Matti ja Tanja @ Kuopio Mikon parkkipaikka.
Pasha jätettiin lähelle sitä paikkaan mihin se oli oikeesti menossa, yrittämään onnea, joskos se nyt oikeesti pääsis määränpäähänsä. Me lähettiin mustalaisten häihin Räimään.

Räimässä tiellä. Mää olin samalla viikolla tippunu meijän kellariin, ja tuolla näkyy vähä jälkiä. Kävi kipiää. Tanja ja Jenni.

Aateltiin Antin kans julkaista Jennikalenteri.
Siilinjärvellä pysähdyttiin seuraavan kerran, ja siellä vasta kavereita tuliki, mutta ne oli vähä huonoja. Jostaki Intiaanesta me kuultiin paljon juttuja. Ja Matti jututti pikkutyttöjä. Sitten mentiin Iisalmeen, missä Tanjan vanhemmat asuu. Iisalmessa oli tosi kivaa. Juotiin kaljaa, viiniä ja booliaki tehtiin aamuyöstä. Siellä ei ollu mittään hättää.

Oli aika lämmintä. Pörsänmäellä Tanja, Matti ja Jenni.

Mulla kesti aamulla vekkisjuustoleivän syönnissä niin kauan, että luonto herätti sen henkiin.

Käytiin uimassa. Eräs meistä sukelsi kaljapullon kans. Sehän oli hauskaa se.
Ku tultiin tuolta uimasta niin mää kuivattelin nuita raitapöksyjä auton ikkunasta. Siinähän ne hyvin tuulettu ja kuivu. Mutta ne kuitenki tippu. Lähettiin sitten pakittaan ja ettimään niitä, ja löydettiin ne pellon vierästä ja lehmien ihailun kohteena. Hyvä!

Iisalmessa oli liikennemerkki taivaaseen. Antti yritti mennä, mutta ei ylettyny es hyppäämällä.

Mitä lähempänä reissu oli loppumista, sitä levottomampia oli jutut.

Vuoden 2006 luontokuva.

Antilla oli vaikeuksia matkamme viimeisillä tunneilla.

@raahe. Matti ja Tanja.