Tuli vaan mieleen, että harvoinpa sitä enää sillai vituttamalla vituttaa. Emmää tiiä onko tässä menny jotenki apaattiseksi vai mitä vittua. Ei tuu enää sellasia kunnon voi vittujuttuja vaan kaikki menee jotenki rauhassa "sattuuhan näitä" -meiningillä ohi. Ja joka lauseessa oli vittu. Tästä voimme tulkita minne vitutukseni purkaantuu.

Koulun kanssa oon jo viimein alkanu tajuamaan, että pitäis varmaan vaihtaa alaa. Kolme vuotta tuolla, enkä oikeen tiiä, että mitä oon saanu aikaseksi, eikä tunnukkaan mitenkään aikaan saaneelta. Työharjottelut oli positiivisia juttuja kylläkin tuossa. Yleensä oon koulusta pois ollessani juonu kaljaa "vapaaillat" tai sitten sairastanut krapulaa, tai ollut tekemättä mitään, mutta nyt on tullu joku uus ihme juttu. Tulee luettua paljon, ja hoidettuakin asioita. Politiikkan perehtymillä kuluu aina joitan hetkiä, ja tää ehkä ihmeellisin juttu on, että mulle on tullu joku kuntoilubuumi. Joku tunti sitten tulin lenkiltä ja, heräämisen jälkeen uimaan. Tuntuu vähä niinku ois siirtyny joku eri mieli mun päähän. Joku osa ois naksahtanu. No ehkä se on. Sitten varmasti on jos oon vielä viikonlopun juomatta. o_0


Musta me kaikki saadaan saman verran hyvää ja huonoa tässä maailmassa. Tai ollaan ihan +- -viivalla ku alotetaan, ja hyvistä jutuista saa hyvyyspisteitä, ja huonoista huonouspisteitä. ois sellanen elämän peli, jota sais pelata tietokoneella. ehkä onki, mutta mää en vaan oon tavannu sitä. enkä nyt tarkota mitään simssiä. Että eka synnyttäis ja se peli ois kivempi vähä aikaa jos vaikka varastais toiselta lapselta lelun, mutta jos ei tee sitä nii voi käyvä jotenki supermageesti. Sitten ei sais koulussa kiusata ja pitäs tehä läksyt. Tai en mää tiiä ketä se vahingoittaa jos ei tee läksyä. Nii ittiään. Tullee tyhymä.

Mietin sillon 15-vuotiaana, ku seurustelu alkoi ahdistaan, että kai tää menee tästä ohi, pitää vaan kasvaa, niin tuollaset jutut ei ala ahdistaan. Nyt tuosta ajasta on kulunut kohta 4-vuotta ja mää en pysty es vastaan tekstiviestiin, ku alkaa ahdistaan. Ehkäpä odotan vielä viisi vuotta ja muutan luostariin. Oispa tiukkaa muute. Mutta jos sen Jumalaosuuden ajan vois tehä jotaki muuta. Mutta se varmaan on aika koko ajan sitä :( Perustais sellasen vaihtoehtoluostarin. Siellä vois vaikka kaikki traumaattiset (niin kuin kämppikseni Antti minua kuvasi, vihjaten tunne-elämääni [vaikka kyseinen keskustelu kohdistui tarkemmin kyllä seksiin]) ja tunnevammaiset yhdessä elellä, ja tehdä vaikka laukkuja ja helminauhoja! (nunna ja munkit vei jo viinin ja oliiviöljyn). eikä tarvis olla mitään pulla ja nanna - nimiä, ku ne vois olla vaan traumaattiset ja tunnevammaiset.

Tästä piti tulla asiallinen mutta toisin kävi.



Luen : Paavo Arhinmäki - Punavihreä sukupolvi
Kuuntelen : Mogwai - Mr Beast
Menen : Savukkeelle

Tekee mieli mennä uskoon. Tai jonku henkisen viisastumisen mää haluaisin nyt kohdata. Sellaisen itsemuutoksen. Ehkä pitäis aloittaa uus harrastus, tai muuttaa! Sellainen ahdistus on, että tarvis jonku käänteen, vaikka kyllä elämä on pari päivää tuntunu uudelta, koska on tullut oltua sellaisten kavereiden kanssa, joiden kanssa ei ole tullut parina kuukautena intensiivisestä oltua. Tiiättekö sen ku menee, vaikka uuteen kouluun, tai työpaikkaan ja siellä on uusia ihmisiä, ja niiden kanssa tekee vaan mieli olla. Joskus pentuna oli semmosia kaverijaksoja aina, että hengas jonku kans aina vaikka kuukauden ja oli sen paraskaveri ja sitten taas tyypit meni kiertoon. Kai se niillä toimii.  Ja kai se toimii vielä nytkin. Tulee sellaisia jaksoja, että aina jodenki kanssa tulee vietettyä aikaa, ja ajattelee, että "eilen oli hauskaa tämän kanssa, niin miksen soittaisi hänelle tänäänkin". Mutta ku vanhemmaksi tulee, niin tulee niitä tyyppejä, jotka ei kierrä, vaan aina on.

Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paksaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen. Minä olen paskaa lintujen.

Nyt vasta ymmärrän, miksi tämä blogi on tärkeä. Täällä ei kannata ehkä kertoa, mitä joku sanoi eilen baarissa yms. mutta väärinymmärrykset saattavat vähentyä, kun mieleni julkistuu,

Yleensä avaudun irkissä asioista, joista haluaisin keskustella. Siitähän syntyy vain taistelua, varsinkin, jos on kyse mielipideasiasta. Itse ymmärrän yleensä, jos joku ei ole täysin samaa mieltä kanssani. Jos toisen perustelut ovat hyvät, tuntuu hänestä varmaan hyvältä myös itsestään seurata tietään, jonka on valinnut. Irkissä pitkää lausetta kirjoittaessasi joku toinen ehtii kirjoittaessaan, sekä omaa tekstiä seuratessaan ymmärtää liikaa vääriin, pissataukojasi, tai samassa tilassa tapahtuvia kontakteja ei huomioida. Tiedätte, kuinka helpompaa kasvokkain kyseenalaistaminen on, kuin irkissä. Seitsemän ihmistä saattaa kerralla hyökätä päällesi. Tosielämässä tarvitsemme puheenvuorot ainakin. Pitkäselitteiset asiat on mukava hoitaa kasvokkain.

Vasta kuulin paljon eläneeltä sukulaiseltani jyrkkää mielipidettä, erään tuttavani valitsemasta tiestä. Siinä kun yritti sanoa, että "antaa itse valita, eiköhän ole oleellisinta, että on onnellinen, ja oikeaksi katsottu linja tuntuu oikealta". 80-vuotta omaa tietänsä seurannut, ei oikein osannut arvostaa muita teitä. Tällöin näin parhaaksi hiljentyä. Muutaman päivän kuluttua keskustelin isäni kanssa aiheesta. Hän ei ymmärtänyt, mutta ei tuominnut. Sanoin isälleni, että "musta on kiva, ku uskot nuin vahvasti tuohon juttuun, ja luulen, että susta tuntuu, että sulla ei oo hätää tuon asian kans. ANNAPPA MENNÄ!" Itsehän en ollut samaa mieltä, en oikein tiedä omista uskonasioistani, siksi olen paska keskustelemaan niistä.

Vegaanina jouduin usein keskustelemaan aiheesta (tästäkin saatiin mielipidekeskustelu aikaiseksi), mutta nykyään olen oppinut jättämään keskustelun sikseen. Jotkut luulevat, että minulla ei ole perusteltua kantaa, mutta itse en vain halua kiistellä omista valinnoista. Tottakai perusten, jos joku kysyy, mutta väittelyjä vihaan. Yleensä hyvä ilta muuttuu negatiiviseksi (ainakin joksikin aikaa).

Yhdistävätkö vai erottavatko mielipiteet? Samankaltaiset ihmiset yhdistyvät yhteisissä aisioissaan, mutta erottavat erimielisyyksillä. Synnyttääkö tämäkin päivitys tappelun? Mitä jos ei tahdo tunnustella toista, vaan kertoa itsestään, ja löytää yhtäläisyyksiä.

Pitäisi vain ymmärtää, ja olla tuomitsematta (kaikella kohtuudella, nothing like "ai tapoit juuri siskosi, koska koska et saanu kampaa. ok, ei kai siinä!").

Varsinkin täällä kommuunissa asuessani olen tavannut ihmisiä, joiden mielipiteistä en tiedä paljoakaan. Joidenkin tai jonkus kanssa on tullut oltua paljon, ja keskustelu on ollu niin nykyhetkessä olevaa, että suuntaukset taikka aatteet, eivät ole tulleet esiin, mutta ei loputtomiin voi toimia niin.

Ärysttää muuten helvetisti kirjottaa näitä, ku ite tekis mieli väittää vastaan, ja sitte ite perustella takiasin itselle. Pitää lukea tilanne, sosiaalisen suhteen kesto, ja sitä kautta harkita etenemistä. Ehkä joku toinen kerta avaudun tämän illan keskusteluista "veganismisi & dyykkaus".

The Prodigy - Voodoo People

Emmää enää osaa kirjoittaa tänne. Hyvä aina aloittaa päivitykset noin toiveekkaasti.

Vuokraisännältä tuli just vihainen viesti, ku on vuokrat maksamatta ja koulussakin pitäis varmaan nyt olla. Vähä spugeiluksi tää elämä päässy karkaamaan. En sitte tiiä millon tulee sellanen vaihe, että alkaa skarppaamaan ihan kunnolla. Mää oon aina kuvitellu, että se on semmonen niinku uskoon tulis. Noh, kai se innostus jättää tulematta. Eli pitäis vaan yrittää kärsiä tai lopettaa koko juttu. Ei tää meininki ainakaan edistä. Sais sellasen meiningin, niin kuin mun eräällä tuttavalla, jonka kanssa on hirveen helppo keskustella kaikesta, ku se jotenki innostuu aina kaikista puheenaiheista ja soveltaa niitä jotenki omaan elämäänsä.
Opinnäytetyötäki vois alkaa tekemään.

Sen jälkeen kun täällä on asunut kavereiden kanssa, niin ei oo todellakaan tullut käytyä kenelläkään kylässä yms. Koskaan ei lähde edes juopottelemaan minnekkään muualle, ku täällä vaan. Kaikki ajattelee että paskaako siinä, ku kuitenki kohta lähtee baariin. Nuo baarit on muutenki jotenki alkanu taas kyllästyttämään. Niissä on helvetin tylsää jos ei oo suhteellisen kännissä ja jos baarissa aikoo sitä känniä ylläpitää niin rahaahan siihen menee. Mää en oikeen enää tiiä millon enää on hauskaa. Kyllä mää ehkä sittenki tiiän vähä.

(20:43)(Penalty)Nainen on
kuitenkin kaiken äitee.
(20:43)(Penalty)
Psykopaatti-narsisti-eläina
ktivistit
erikseen toki, kuten Yenni
ja blackpin
R.I.P. :(

Yhtäkkiä se sama tunne silloin palaa
Kysyy: mitä helvettiä mä täällä teen?
Kun ei löydä omaa ihmistä, ei omaa alaa
Tuskin paikkaa, mihin laittaa makuulleen

Ryyppykaveri suo kulkukoiralle suojan
Nyrkkeilijä varastaa sen pistoolin
Silloin valtaa hänet viimein, kiitos taivaan Luojan
Usko siitä, että pian on paremmin

Se tahtoi uskoa, kun usein olikin niin

Olen asunut jo yli kuukauden ystävieni kanssa. Yksinäisyyttä, eikä yksityisyyttä paljoa enää ole, mutta se sopii minulle. Josku täällä elo on kuin lentämistä, joskus taas on pakko lähteä jonnekkin, ettei tartuta muihin kaikkea sitä huonoa tuulta, joka lähtee pienistä jutuista, mutta monta pientä juttua paisuu yhdeksi isoksi. Menneisyyttä en jaksa alkaa kelaamaan, elän mielumin nyt. Täällä on huomannut sen, että jos yhdellä ihmisellä on ongelma, niin kaikilla on. Kaikki on erillään, mutta kuitenkin niin yhdessä.

Eilen tuoksui kesä. Muistajo tuli mieleen, ja varsinkin eräs henkilö. Tänään hän soitti, että olisi nyt raahessa, ja meillä ois mahdollisuus nähdä. Se saikin minut miettimään sattumaa. Taas. Tiede selittää sen niin, että monia asioita tapahtuu, ja pakko niistä joidenkin on yhdistyttävä kummallisesti. Kaikki varmaan tietää, minunkin juuri selittämän tilanteen; mietit jotain ihmistä, ja hän kävelee vastaan. Olen jo kauan lukenut James Redfieldin kirjaa "yhdeksän oivalluksen tie", jossa asiasta puhutaan näin: "Me koemme arvoituksellisia yhteensattumia, ja vaikka emme vielä ymmärräkkään niitä, tiedämme, että ne ovat todellisia. Me aistimme jälleen, kuten aikoinaan lapsina, että elämässä on toinenkin puoli, jota emme ole vielä löytäneet, että kulissien takana on käynnissä jokin toinen tapahtumasarja." Kirja kertoo ihmisen henkisestä muodonmuutoksesta. Hidasta lukea, koska täytyy ajatella niin paljon, mutta voin kai suositella.

Teki äsken mieli lähteä rantaan lukemaan, mutta en ole, niin kuin se poika punaviinin kanssa. Harmi.

Olen yrittäny vältellä sitä turhaa alkoholin juomista, joka saa vaan olon fyysisesti paskemmaksi. Aamuisin herätessä masentaa, vaikkei tiedä miksi. Ehkä edellinen ilta, ei tuonut sitä, mitä odotti.  Kesä tulee. Ahdistaa ajan kuluminen, vaikka eipä sitä varmaan olisi valmiimpi tulevaan, kuin nyt, vaikka enemmän aikaa olisikin.

kädessä on liikaa uskottavuutta, se vaikeuttaa kirjoittamista.Ne, jotka osasivat käyttäytyä jäivät. Paljon on tapahtunut. Hei, asun kommuunnissa, hippikommuunissa. Aatteiltani, ehkä eniten hippi, muiden mielet ja olemus muussa kyllä taistelee tielle. Kivaa. Saa tulla käymään, yleensä vaan ahdistaa ku on liian iso talo. Mutta tää on kiva talo. Tavaroita vaan katoaa aina välillä.

Pystyn kontroiloimaan ajatuksiani, satuttaminen on helppoa, ajatukset voi lukea. Puhun kyllä vaan itsestäni ja itsestäni. Tahtokkaamme siis osata kontroloida muitakin, kuin vain itseämme.

Meikä ei taho, sattuuu jo itteniki takia liikaa.

Vihaan tappelemista, riitelyä, suutumisia, ja silti näitä asioita jaksan lietsoa. Yleensä en jaksa, ja saatan istua minuutteja hiljaa paikoillani ja odotan, että ärtymys menee ohi. Se hyökkää heti, hyppää ylös piilostaan, ja silloin vain täytyy kääntää selkänsä ja unohtaa, tai karjua se piiloon, josta kuitenkin yleensä jää paska maku suuhun pitemmäksikkin aikaa.
Viime yönä olin onnellinen, mutta tajuan kai sen kunnolla vasta nyt, ja muistini on jo vääristänyt paljon asioita.

Olen kerralla onnellisempi, hajoan kerralla enemmän.

Enpä olisi uskonut, kuinka tämäkin tyttö ihastuu rutiinielämään. Niin ja juuri ihastuu. Luulen, että tämä kestää vain hetken, ja kevään aikana ehdin moneen kertaan odottaa tulevaa kesää ja vapautta. Työharjoittelu alkoi. Kiva olla paikassa, jonka tuntee jo hyvin, tai ainakin alussa on tuntunut siltä. Tylsää saattaa tulla välillä, kun ei voi oikeen kaikkea vielä tehdä, johtuen paskasta, mutta jees. Oon pari viimevuotta eläny niin, että käyn koulussa silloin, kun on tarpeeksi vahva koulufiilis, ja ainakin niin usein, että kouluilla ei ois syytä erottaa mua. Pöhölö taktiikka, mutta oon mää saanu niinä lintsauspäivinä elettyäkin, kuin myös koulupäivinä. Tykkäänki koulusta. Jokainen päivä on ollu erilainen, ja on helvetin hyvä fiilis koulun jälkeen tulla kämpille, ku on se juttu päässä, että eipä oo ainakaan koko päivää vaan lusmuillu. Tän vuoden yks rennoimmista viikoista oli se, ku olin meilken joka päivä koulussa ja viikonlopun olin selvinpäin ja soitin kitaraa.

Nyt oon vaan onnellinen, ku mitään ylimääräistä ei tapahdu, mutta ei oo liian hiljaistakaan. Nämä taitaa olla niitä vanhenemisen merkkejä. Sitä pelkään, että kun tulee vanhemmaksi, niin tietyt rajat löystyy, ja ne nuoruuden ehdottomat periaattet, eivät ole enää niin ehdottomia. Nyt oon ainakin helvetin vahvasti sitä mieltä, että vegaanina kuollaan, vaikka kaikki muut mun ympärillä on samaisesta harrastuksesta luopunu. Kamalasti vituttaa myös se, [alko just soimaan ismo alangon vittu ku vituttaa :) ] ku tyypit mainostaa tuttavilleen, että "h&m on kamala ku ne käyttää lapsityövoimaa, ja coca-colaki on niii riistoo" mutta oikeasti tukee kyseisiä firmoja ostamalla niiden tuotteita. Tuo on ehkä kuitenkin lapsellisuutta, eikä liity kasvamiseen, mutta nuista jutuista minä vittuunnun aina, ja siitä vittuuntumisesta en halua kasvaa pois. Onhan se tietenkin mukava, jos muille valistetaan, vaikka itse hieman feikki olisikin. Joku ulkopuolinen saattaa jopa tuosta jutusta jotain informaatiota irti.
Eikö mielipiteet ole juuri ne, joiden takana tulisi seistä? Miten luotan ihmisiin, jotka eivät luota edes omiin mielipiteisiinsä?

Tämä asia on minulle aivan liian laaja käsiteltäväksi blogissa. Tällä hetkellä mietin kunnioittaisinko enemmän skinheadia, joka huutelee kadulla vihaavansa neekereitä; ja oikeasti myös hakkaa heitä, vai teinihippivegaania, joka salaa syöpöttelee lihapullia iltaisin. Eettiseltä kannalta katsottuna vastaus on melko selvä, mutta onko paasaukseni sitten turhaa?
Ärsyttää vaan, kun on itse jostain teosta/ toiminnasta helvetin ylpeä, ja sitten joku ottaa saman kunnian, ilman työtä, siksi koska pystyy. Loppupeleissähän vain itse vartioi itseään, ajatuksiaan, ja tekojaan.

Muuton myötä oon löytänyt aikaa enemmän itselleni. Enää ei tarvi olla kokoajan menossa, kun voi olla kämpilläkin rauhassa. Tämänkin viikonlopun oon vaan soitellu kitaraa, ja vähä nähny kavereita. Oon alkanu selkenemään itselleni paljon enemmän. Jos joku asia vaikka ärsyttää, kysyn itseltäni selitystä siihen, ja sitä kautta tiedostan mitä halua, ja mistä piirteistä muissa tykkään. Sitten ku on nuita kanssaeläjiä, joita kämppiksiksikkin kutsutaan, niin tulee oltua paljon selkeempi muille. Yhden pahan ongelman olen itsessäni havainnut, mutta en osaa selittää, ja en tiedä haluankokaan. Tästä päästäisiin toiseen ongelmaan: olen jossain asioissa aivan helvetin ylpeä. Se on ärsyttävää, mutta luulen, että en siitä mihinkään pääse =(

Kerran sanoin eräälle tuttavalleni autossa erään kappaleen soidessa, että \"tää on helvetin hyvä biisi!1 jeejee, aivan mahtava!\". Tämä tuttavani, jolla on aika samankaltainen musiikkimaku, kuin minulla, sanoi kappaletta aivan helvetin paskaksi. Sen jälkeen, tuntui väärältä kuunnella kyseistä biisiä, ja etsin siitä huonoja puolia. Onneksi tästä on aikaa jo, ja kuuntelen nytkin kyseistä biisi, ON MUUTEN HYVÄ BIISI! Mutta olinpa typerä. (tää oli sitten yks piirre mikä itsessäni ärsyttää itseäni, ja toivottavasti muitakin. Tuota en yliusein tee, mutta ei sais tehä ollenkaan)

Tykkään siitä, miltä näytän ku kävelen jonku näyteikkunan/ikkunan ohi, ja nään heijastuman itsestäni. Joskus se on haaleempi, joskus vahvempi, riippuu, minkä värinen tausta on.

Luulin eilen, että mulle ei oo ikävä, mutta tänään huomasin, että on. Mulla on ikävä sitä, mitä joskus oli. Ystävyyssuhteita, jotka on muuttunut, ku elämäntilanteiden myötä, mulla on ikävä hetkiä, jolloin  pystyi vain olemaan, ja tiesi, että sinä hetkenä ei oo murheita, jos oli niin nille ei voinu tehdä silloin yhtään mitään.

Oon soittanut kitaraa mahdottoman paljon. Se on aivan ihanaa.Sillon ku soittaa, tietää, että tekee just sitä mitä pitää tehdä. Ei voi olla tärkeämpää tekemistä mulle ku soittaminen, tai siltä musta tuntuu, ja kaikki muut sitten tuntuu toisarvoisilta. Sillon kyllä murheet katoaa. On se kivaa!
---
Tahon kirjottaa tähän biisejä, jotka kylläki on hyviä, mutta mitään muuta syytä miks ne on tässä, ei ole. tuli vaan sellanen fiilis nyt!

Mokoma - Teon Teoriaa               Audioslave - Shadow On The Sun
Interpol - C´mere                          Ressu Fedford - Jos vielä oot vapaa ;)
Foo Fighters - Everlong               The Killers - Jenny Was A Friend Of Mine
Tool - Sober                                 The Soundtrack Of Our Lives - Black Star
A Perfect Circle - Imagine          Red Hot Chili Peppers - Havana Affair (Ramones cover)

Niittykadun hautajaiset

• älä mee saatana
• huone toimii
• Stereot toimii
• Pilvi toimii
• vessa toimi
• pakastin ei toimi
• reikä seinässä
• letit ei toimi
• joo-o
• valot ei toimi
• Jääkaappi ei toimi
• Johto
• pullo kaadettu 80%
• lattia märkä
  
• stereot toimii
• toimii
• Mikko toimii
• Kohteliaisuus OK
• Valot hämärät
• naulakko keikkuu
• renksuttaa
• Tuo ei toimi (Jaakko)
• Paska lattia
• kaappi & cd-soitin toimii

Sulla on hippa sydämessä

                                                            

"Mua pelottaa, että se syö mut."
"Sillä on varmaan kova nälkä"

Tosi hämärä olo. Koulussa ei oo tainnu mua näkyä, jos tänään suoriutuis.
En tiiä miten saisin itteni koottua perjantaihin mennessä. Pitäs olla ääliöimättä vähä aikaa. Aatelin tän yön soitella ja ehkä piirtää ja maalatakkin, ja sitten mennä kouluun ja sieltä kelalla. Tekis mieli lähtee soittamaan pitkästä aikaa. Soittamaan lähteminen on aina jotenki vaikeaa, ku ei oo mitään vakituista bändiä, mutta sitten ku sinne pääsee, nii tulee niin pirun onnelliseksi, ja täyteen energiaa. Mulla ei oo tainnu olla sellasta olo pitkään aikaan.

Joulu on aika ahdistava. Kaikki stressa, ja mää luulen, että se ei oo tarkotus. Kun on loma ja muuta, niin pitäis ootta rauhallisesti, mutta aina pitää tehdä jotain, mennä jonnekki yms.

Joskus on sellanen tila, että on vaikea selittää jotakin juttua, mutta haluaa sen niin kovasti esille, että jatkaa selittämistä, niin kauan, että se juttu muodostuu oikeaksi, ja selkeäksi. Se on mukavaa se.

Kävinpä tuossa äsken ulkona, kun ahdisti. Siellä oli pirun kylmä. Toivoi vaan olevansa pian perillä, mutta ei ollut menossa minnekkään. Ihmiset aina pyrkii jonnekkin tulevaisuuteen, ja odottaa, että elämä sen jälkeen muuttuis jotenki, mutta senki jälkeen tulee taas uusi tulevaisuus, johon pyrkii, ja vaikka pääsisi siihen aikaan mitä on odottanut, ei elämä välttämättä muttu,  ja unohtaa, että on joskus odottanut jotain päivää. Musta se odottaminen on suuri osa sitä, millaiseksi joku hetki muodostuu. Niinku nyt joulu tai uv. Vaikka en kyllä odota niitä, enää.

Mulla on aika tyhjä olo.

Kulutin tänään paljon rahaa, vaikka rahaa ei edes ollut paljoa. Vaatteita löytyi kirpputoreilta kivasti, ja kannettava cd-soitinkin tarttui mukaan. Edellinen katosi jossain epämääräisissä olosuhteissa kaverini autosta. Noh, sekin oli kirpputorihankinta, ja olen pärjänny vallan mainiosti kasettisoittimellani, eikä sen käyttö kuluttanut pattereita edes paljoa, ja hyppimistäkään ei kasettien kanssa tapahdu. Olisi sen kanssa voinut vielä pidempäänki jatkaa, mutta c-kasetit ovat yllättävän kalliita, ja jo vanhaksi käynyt soittimeni tykkäsi venyttää biisejä.

Paskan puhuminen on ollut pinnassa viimeaikoina. Ihmiset jotka haluavat samaa, mitä toinenki tavoittelee, pyrkivät parhaansa mukaan mustamaalaamaan kilpailijansa. Negatiivisten asioiden puhuminen muista, korostaa omaa paremmuutta, koska eihän kukaan yleensä spekuloi toisten ihmisten sellaisia virheitä, joita itsestäkin löytyy. Täytyy myöntää, että itsekkin syyllistyn kyseiseen toimintaan joskus, vaikka parhaaksi katson ihmisille suoraan kertoa, mikä mättää. Useimmat kokevat tämän hyvin ärsyttäväksi, jotkut ovat jo tottuneet. Yleensä minulla ei kyllä ole mitään sanottavaa, mutta jos joku ärsyttää tosi paljon, niin on pakko sanoa.

Täysikuu on valvottanut öitä. Aloitin tällä viikolla taas koulun uudessa luokassa, joka osoittauti hyvin mukavaksi. On tullut jo sieltäkin oltua pois kun ei saa nukuttua yöllä, ja sitten aamusta väsähtää. Oon muutenki, kuin vain koulun suhteen aika tyytyväinen mun elämään tällä hetkellä. Mitään ylimääräistä ei tapahdu, ja kaikki menee rauhallisesti. Nyt menin kuitenkin manailemaan, ja huomenna joku kaveri tulee kirvestämään mut, ja lopettaa meidän suhteen paloittelun yhteydessä

Pitää vielä loppuun Frusciantea hehkuttaa. Johnin vanhemmat levyt on soinut mulla aika tiehään lähipäivinä. Aluksi en ymmärtänyt niitä yhtään, mutta nyt on tajunnut niiden loistavuuden ja biisejä tullut soitettua niin cd-, kuin kasettisoittimellakin, sekä tietenkin kitaralla.

Ed Gein oli mielenkiintoinen mies.

"And I love you, and always had to
Thank God I found
Beatiful talking well it was to me
Do you see? There's no more me
I'm happy as can be."
J.F - as can be

Miksen mää saa lunta. Tahdon sellasta rauhallista lunta, niin että kaikki muistot herää menneistä talvista, ja tulee puhtaampi olo, ku näyttää siltä, että uus vaihe alkaa. Mutta jos pyryttään ja on hirveen kylmä, niin sitten keskittyy liikaa siihen sään vihaamiseen, eikö nuita mun haluamia fiiliksi tuu :(

Musiikki on ihmeellinen asia.

Aiheesta oisin voinut tarinoida useammankin asian, mutta sitten huomasin, että tuossa lauseessa ne kiteytyy. Voi ei, huomasin just että yleensä musiikki ei oo sellanen asia, joka vaan on, vaan ihmiset on musiikki. Ne sitä tekee ja esittää. Näin paskoista olennoista syntyy jotain niin kivaa. No kai me tarvitaan sitä paskaa päällemme, että päästään purkaan se musiikkiin.

Tekeepä mieli mennä ulos, vaikka punaviinin kans, nii ja ihmisten. Ois myös mukava soittaa puhelimella, nyt pitää vaan istua koneella ja toivoa että joku tulee irkkiin.

• Iloitsen suunnattomasti kun alan lukemaan jotain kirjaa, ja huomaan, että se on hyvä, ja mukavan absurdi.
• Rakastan sitä tunnetta, joka tulee kun kuulee tutun hyvän biisin uudella tavalla.
  
• Pystyn keskustelemaan ihmisen kanssa tunteja, jos hän sanoo pitävänsä John Frusciantesta.
• En pidä ihmisistä jotka ulkoisesti viestittävät olevansa jotain muuta, kuin oikeasti olevat.
• En tunne oloani itsekseni, jos päälläni ei ole mustia tai punaisia vaatekappaleita.
• Olen huono aloittamaan asioiden tekemistä, mutta hyvä puhumaan tekemisen aloittamisesta.
• Itken todella harvoin, jos ollenkaan. Ennen tätä tapahtui joskus humalassa, mutta nyt sekin on jäänyt.
• Tunnen usein oloni vaivaantuneeksi hyvienkin ystävieni seurassa, kavereiden seurassa miltein aina.
• En halua puhua koulussa, koska ajattelen että ketään ei kiinosta, niinpä kukaan ei yleensä puhu minullekkaan.
• Minua ei kiinosta koulussa tapaamieni ihmisten jutut, ne ovat yleensä muita loukkaavia ja typeriä.
• Tykkään vieläkin enemmän mokomasta, kuin stam1nasta ja luulen, että tämä asia ei tule muuttumaan.
• Säästän kaikkia pöhölöjä viestejä, jotaka saavat minut vuosien päästä nauramaan.
• En huolestu siitä, että puhun paljon kirveistä, ja chillaan puukon kans. Tunnen itseni.
• En ole pitkään aikaan nauranut jos joku sanoo että "sun sukkahousuissa on reikä".
• En myöskään jaksa ääliökysymyksiä, mitä vegaaniudesta esitetään "eikö puput kuole ku syöt niiden ruoat?"
• Joskus teimme säähavaintoja. Joskus emme tehneet säähavainoja. t.saatteksi
• Pidän vahvoista tunteista, olivat ne sitten negatiivisiä tai positiivisiä.
  

Tiedättekö sen ahdistuksen ja kaipuun, kun ei pysty siellä missä on ottamaan kaikkea irti, koska muualla olisi jotain enemmän. Sitten se ahdistus valtaa kaiken. Siihen asti, että toisen paikan kiehtovuus menee ohi, mutta sitten taas joutuu elämään sen kanssa, että silloin kun teki mieli mennä ei päässyt menemään. Pitäisi sisäistää se ajatus tarpeeksi hyvin, että jos tänään ei voi olla siellä missä eniten haluaa, pitää ottaa kaikesta muusta, mitä on tarjolla mahdollisimman paljon irti. Hankalaa se on ajatuksia syrjäyttää.

On asioita myös jotka ovat edessä, ja ne pitää kohdata ja tämä ahdistaa, koska ne ovat pelottavia tai ikäviä asioita, ja ahdistus vaan kasvaa, ja kun asian kohtaa, tulee huonot seurakset, ja silloin ollaan jo tappopisteessä. Hyi tuota oloa!

Kaikki äärettömät ajatukset mitä ihmismieli luo, voi niitä. Aina kun itselle on tapahtunut jotakin, olettaa, että kaikki muutkin ajattelevat sitä, ja tietenkin negatiivisesti, ja tämähän saa pään täysin sekaisin, vaikka todellisuudessa, ulkopuoliset eivät edes muista tapahtumaa. Pitäisi aina päästä leijailemaan jonnekkin oman päänsä ulkopuolelle.